09.04.2018 |

Tähtäimessä kaunis ja turvallinen piha – 5 vinkkiä viherrakentamiseen

Taloyhtiön pihamaalle rakennetaan uutta leikkipaikkaa ja työmaan ympärille on viritetty suoja-aita. Oikopolku bussipysäkille on aina kulkenut pihan poikki – miksipä en nytkin siirtäisi suoja-aitaa hiukan ja oikaisisi työmaan läpi muutamaan askeleen säästääkseni?

Tuttu ja harmittomalta tuntuva ajatuksenkulku monen tavallisen pihan käyttäjän mielessä, mutta todellinen turvallisuusriski viherrakentamisen työmaalla. Kuinka välttää riskit ja huolehtia siitä, että myös remontissa oleva piha olisi mahdollisimman turvallinen? Teimme avuksesi listan asioista, jotka kannattaa ottaa huomioon viherrakentamisen projektia suunnitellessa.

Turvallisuus mielessä pihasuunnittelusta lopputarkastukseen

Kun viherrakentamisen työmaata kuten leikkivälineasennusta, viheristutuksia tai muuta pihan korjausta suunnitellaan, nousevat turvallisuusasiat tärkeiksi jo ennen kuin yhtään lapionpistoa on isketty. Hyvällä suunnittelulla ja ennakoinnilla voidaan välttyä monelta potentiaaliselta uhkalta.

Turvallisuus on tärkeää huomioida paitsi projektin työmaata suunnitellessa, myös pihan loppukäytettävyyden kannalta. Kauniilta näyttävä piha on ilo silmälle, mutta sen lisäksi pihan tulisi olla myös käyttöominaisuuksiltaan, ratkaisuiltaan sekä ylläpidon osalta viihtyisä, tarkoituksenmukainen ja ennen kaikkea turvallinen.

Pihan turvallisuustilannetta kannattaa kartoittaa myös itse rakennusprojektin jo päätyttyä. Esimerkiksi leikkipaikan vuosi- ja toiminnallinen tarkastus tulee tehdä vuosittain myös uuden leikkipaikan tai sen remontin valmistumisen jälkeen.

Huomioi ainakin nämä asiat viherrakentamisen projektia suunnitellessasi

Ainakin seuraavat turvallisuuteen liittyvät asiat kannattaa huomioida viherrakentamisen projektia suunnitellessa:

    1. Säännökset huomioon: joskus turvallisuus voi olla senttipeliä. Mihin tahansa ulkoalueen suunnitteluun vaikuttavat aina muun muassa kaavamääräykset, rakennuslainsäädäntö, ympäristölainsäädäntö sekä  alueen liikenneturvallisuus. Esimerkiksi leikkipaikkojen suunnittelussa on huomioitava lukuisia erilaisia säännöksiä, jotka määräävät muun muassa leikkipaikalle sopivan alustan sekä käytettävät materiaalit. Kaikkiin vaikuttaviin säännöksiin kannattaa tutustua huolella etukäteen ja luottaa ainakin suuremmissa remonteissa viherrakentamisen ammattilaisten apuun.

    2. Tiedota ja valista: rakennustyömaalla tulee aina huomioida jo ennakkoon työ- ja ympäristöturvallisuuslainsäädäntö, yleiset turvallisuuslait sekä hyvä rakennustapa. Työmaalle tulee laatia turvallisuus- ja laatusuunnitelma, joka pitää sisällään kaikki ennakoivat toimenpiteet kuten tiedottamisen, riskikartoitukset, johtokartat, kartoitukset, lupaprosessit, perehdytykset, suojaukset sekä liikennejärjestelyt. Ohjeistuksia tarvitaan aina työmaan rakennusaikaisesta toiminnasta takuuaikaan ja työmaan luovutukseen asti. Kannattaa myös huomioida, että rakentajan vastuu on voimassa jopa kymmenen vuoden päähän. 

    3. Turvallinen kulku alueella: vaikka pihamaalla myllätään, tulee kulkutiet rakennuksiin pitää siistinä. Kulkuteiden turvallisuus varmistetaan esimerkiksi kaivantoja rajaamalla ja valvomalla tai suoja-aidoilla merkitsemällä. Tärkeintä on, että työmaan mahdolliset vaaran paikat ovat selkeästi huomattavissa niin sen työntekijöille kuin pihan käyttäjillekin.

    4. Pelastustiet selväksi: myös remontissa olevalle pihalle täytyy jättää tilaa pelastuskaluston mentävän väylän verran. Pelastustien vähimmäisleveys on 3,5 metriä, eli ainakin sen verran tulee varata vapaata tilaa jotta esimerkiksi paloauto tai ambulanssi pääsee tarvittaessa paikalle piharemontista huolimatta.

    5. Käytettävyys kunniaan: viherrakentamisen projektia suunnitellessa kannattaa asettaa tavoitteet niin, että ne edistävät alueen käytettävyyttä. Hyvä käytettävyys edistää myös alueen turvallisuutta. Alueen suunnittelussa kannattaa huomioida ympärivuotinen käytettävyys ja pihan ylläpitotoimenpiteet aina lumen aurauksesta lumen läjitykseen sekä nurmikon leikkuusta lasten pihaleikkeihin.

Luota viherrakentamisessa ammattilaisten apuun – suunnittelusta rakentamiseen tai vanhan alueen kunnostamiseen

Viihtyisän ja samalla turvallisen pihan suunnittelussa ja toteuttamisessa on varminta luottaa viherrakentamisen ammattilaisten apuun. Ideoiminen yhdessä ammattilaisten kanssa takaa sen, että suunniteltu projekti tähtää kohti kiinteistön arvoa kohottavaa, mahdollisimman pitkäikäistä ja kestävää, viihtyisää sekä ennen kaikkea kaikille käyttäjille turvallista pihaa.

Viherrakentamisen ammattilaisille myös työturvallisuus on itsestäänselvyys. Työmaille laaditaan ennakkoon turvallisuussuunnitelma ja mahdolliset riskit käydään työntekijöiden kanssa läpi jo ennen projektin aloittamista. Viherrakentamisen projektien päämääränä onkin taata niin työntekijöille kuin muille pihan käyttäjillekin turvallinen ympäristö kulkea.

Tutustu tarjoamiimme viherrakentamisen palveluihin – me autamme niin pienemmissä kuin suuremmissakin projekteissa mielellämme!

Lue lisää viherrakentamisen palveluista

New Call-to-action

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi niin olemme sinuun yhteydessä.