12.12.2017 |

Ennalta sovitut käytännöt minimoivat muutoksen aiheuttamat lisäkulut

Teollisuuden markkinaympäristö elää suurta murrosta. Muutokset suuntaan ja toiseen etenevät vauhdikkaasti uusien mahdollisuuksien myötä. Muutostilanteisiin on reagoitava nopeasti, ja siksi ne on syytä huomioida jo sopimusta laadittaessa.

Muutostilanteiden pelisäännöistä sopiminen on sekä teollisten tukipalveluiden tuottajan että ostajan etu. Toimimalla ennalta sovittujen käytäntöjen mukaisesti minimoidaan muutoksen aiheuttamat lisäkulut. Samalla kummankin yrityksen fokus pysyy oleellisessa tekemisessä koko sopimuskauden ajan.

Erityisen tärkeää on sopia, miten odottamattomissa tilanteissa toimitaan. Muuten aikaa kuluu turhaan hukkaan yhteisten käytänteiden laatimiseen. Mitä paremmin varaudut ennakolta, sitä sujuvammin muutostilanteet hoituvat. Siksi laadimme avuksesi muistilistan, jonka voit tarvittaessa vaikka ottaa mukaan sopimusneuvotteluihin.

Muistilista muutostilanteiden varalle

  1. Määritelkää lakien ja työehtosopimusten reunaehdot jo sopimuksen tekovaiheessa.

  2. Sopikaa selkeät käytännöt ja vastuut tilanteessa, jossa palvelusisältöä on muutettava. Huomioikaa, että sopimuksen on mahdollistettava molempien osapuolten keskittyminen omaan ydintekemiseen myös muutostilanteessa.

  3. Sopikaa tarkat pelisäännöt, joita noudatetaan palveluiden tuottamisen kustannusten noustessa, tai muissa toimintaympäristön muutostilanteissa.

  4. Muutoksista on syytä sopia ainakin mitä, millä aikataululla ja millä perustein.

  5. Sovitaan asioista kokonaisuutena: molemmat osapuolet huomioivat mahdolliset muuttujat jo sopimuksen laadintavaiheessa, jolloin minimoidaan yllätykset ja kyetään suunnitelmalliseen toimintaan.

  6. Pyrkikää realistiseen yhteiseen tulevaisuuden ennustamiseen sekä ennakoivaan riskien tunnistamiseen.

  7. Kaikki muutokset eivät ole ennakoitavissa. Sopikaa, miten odottamattomissa tilanteissa toimitaan.

Suunnitelmallisuus tehostaa arkea

Muutostilanteista sopiminen etukäteen helpottaa arjen toimintaa ja resursointia, sekä tehostaa arkea. Näin toimintaympäristö pysyy tehokkaana ja suunnitelmallisena, vaikka jotain odottamatonta tapahtuisi. Kun muutokset ovat ennustettavissa, ovat ne silloin pääsääntöisesti huomioitavissa myös budjetoinnissa.

Tämän muistilistan ja muita asiantuntijoiden vinkkejä teollisten tukipalveluiden sopimuksen laatimiseen löydät Sopimus kuntoon -oppaasta. Voit ladata sen itsellesi maksutta alta.

New Call-to-action

New Call-to-action

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi niin olemme sinuun yhteydessä.