06.06.2018 |

L&T ja Citycon pistivät vauhtia kierrättämiseen Isossa Omenassa

Iso kauppakeskus tuottaa valtavasti jätettä. Sen järkevä lajittelu sujuu kuitenkin tehokkaasti L&T:n ympäristökoordinaattorin tuella. 

Kauppakeskus Ison Omenan huipulla on paahtavan kuuma, ja auringon paistama musta kattohuopa näyttää upottavalta lakritsalta. Horisontissa siintää Haukilahden betoninen vesitorni, toisessa suunnassa matinkyläläisiä kerrostaloja. Alhaalla vaeltaa ihmisiä metroon, jonne pääsee myös Ison Omenan uudesta laajennusosasta.

Katolla on pitkä rivi aurinkopaneeleita. Itse asiassa niitä on peräti 2 000 ja ne tuottavat niin paljon energiaa, että se vastaa 200 kerrostalon vuosittaista sähkönkulutusta.

Energiaa tarvitaan, sillä Isossa Omenassa on noin 230 liikettä ja palvelua, Mustista ja Mirristä Duudsonit Activity Parkiin ja verenluovutuksesta Kelan toimistoon. Auringonpaahde hoitaa sisäisen logistiikan: se pistää hissit kulkemaan ja liukuportaat rullaamaan.

Isossa Omenassa käy vuodessa lähes 20 miljoonaa ihmistä, ja vuokrattavaa pinta-alaa on yli 100 000 neliömetriä. Tuollainen kokonaisuus tuottaa valtavasti kierrätyskelpoista materiaalia, jonka kerääminen ja hyödyntäminen vaatii saumatonta yhteistyötä.

 iso_omena_16_9_3

Sekajätteen määrä vähentynyt

Kun siirrytään katolta maan uumeniin ja kauppakeskuksen huoltolaiturille, törmätään kierrättämisen ammattilaisiin. Thomas Stenius on Ison Omenan omistavan Cityconin kiinteistöpäällikkö, joka vastaa myös koko Suomen kohteiden kestävästä kehityksestä.

Robert Mårtensson on L&T:n asiakkuuspäällikkö ja Olli ”Opa” Erjama L&T:n ympäristökoordinaattori.

Ison Omenan huoltolaituri on todellinen kierrätyksen hermokeskus. Puristimet rouskuttelevat jätettä, ja keräysastioita löytyy iso valikoima. Värillisen muovin keräys on uusinta uutta, ja sen lisäksi esimerkiksi pahvin, lasin, sähkö- ja elektroniikka- eli SER-romun ja metallin voi toimittaa säntillisesti sijoiteltuihin astioihin. Tavoitteena on, että kauppakeskuksen vuokralaiset laittaisivat sekajätteeseen mahdollisimman vähän.

Suunta on oikea, tulokset puhuvat puolestaan: sekajätteen määrä on vähentynyt 12 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen.

”Kauppakeskuksen lisäosan myötä jätteen kokonaisjätemäärä on kasvanut, mutta kasvaneen kierrätysasteen ansiosta sekajätteen kokonaismäärä on vähentynyt”, Stenius sanoo.

Vuoropuhelu pelaa

Kolmikkoa kuunnellessa ymmärtää, miksi yhteistyö tuottaa tuloksia. He ovat vilpittömän innostuneita työstään ja kertovat, että yhdessä kehittäminen on edennyt rivakasti.

Ideoita ei tarvitse piilotella – päinvastoin, ne saattavat hyvinkin päätyä käyttöön. Stenius kiittelee kommunikaatiota, joka pelaa niin palavereissa, raportoinnissa kuin puhelimitse.

”Aktiivisen vuoropuhelun merkitystä ei voi korostaa liikaa. Kun ympäristökoordinaattori on tehnyt kierroksensa, saamme raportin havainnoista.”

Isossa kuviossa auttaa asiakkaan ja L&T:n yhteinen päämäärä: kestävän kehityksen mukainen toiminta on osa Cityconin strategiaa.  On järkevää huomioida ympäristö siksikin, että energiaan ja päästöihin liittyvä verotus kiristyy ja tulevaisuudessa sekajätteen hinta nousee. Toisaalta vuokralaiset voivat edellyttää toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

”Meillä vastuullisuus ei ole korulause, vaan sen eteen tehdään aktiivisesti töitä”, Stenius sanoo.

iso_omena_16_9_4

Lajitteluapua vuokralaisille

Ison Omenan vuokralaisilla on suuri rooli kierrättämisessä. Vaatekaupoista ja supermarketeista tulee paljon pakkausjätettä, ravintoloista biojätettä. Kaikki pitäisi saada omiin astioihinsa, jotta materiaali voidaan käyttää uudelleen tai energiaksi. Esimerkiksi kirkaspakkausmuovista tehdään uusia muovituotteita ja biojätteestä maakaasua.

L&T:llä on takataskussaan keinoja, joilla vuokralaisia autetaan tehokkaassa kierrättämisessä. Yksi tehokkaimmista keinoista on ympäristökoordinaattori Erjama. Hänen tehtävänsä on tarkastaa huoltolaiturin astiat ja se, mitä niihin on kertynyt. Lisäksi hän opastaa vuokralaisia ja käy kyselemässä, onko liikkeessä vaikkapa rikkinäistä imuria, joka vie komerossa tilaa.

Ote on lempeän päättäväinen.

”Keskusteluissa sovitaan, että lähdetään keräämään lisää, tai sitten vaan kehutaan”, Erjama hymyilee.

Lajittelun pitää olla niin helppoa, että se ei anna syytä lykätä sekajätteeseen mitään, mikä ei sinne kuulu. Siksi huoltolaiturialue on tiukassa järjestyksessä ja astiat merkitty niin pomminvarmasti, että ei voi olla epäselvää, mikä kuuluu mihinkin.

Myös suurikokoiselle kierrätettävälle tavaralle on oma apunsa.

”Esimerkiksi käytöstä poistettu kylmälaite päätyy helposti huoltolaiturille tilaa viemään. L&T:n Helpponouto-palvelun kautta asiakas voi tilata suoraan laitteen haun”, Mårtensson vinkkaa.

”Noutopalvelusta tulee mies ja auto, joten liikettä ei tarvitse sulkea sen takia”, Erjama lisää.

iso_omena_16_9_1-1

Kierrätysvinkkejä Kikalta

Ympäristökoordinaattorin lisäksi tärkeä osa L&T:n ympäristöpalvelua on kierrätystä käsittelevä verkkokoulutus, jossa vuokralaiset opastetaan lajittelun saloihin. Tarkoitus on, että kaikki Isossa Omenassa työskentelevät suorittavat koulutuksen.  

Vaikka olisi kuinka valistunut, lajittelussa voi silti mennä sormi suuhun. Silloin vuokralainen voi ottaa yhteyttä Erjamaan tai kokeilla L&T:n Kierrätysbotti Kikkaa Facebook Messengerissä. Kikalta voi kysyä, mihin vaikkapa sekä muovia että metallia sisältävä henkari nyt menikään.

Kaikilla on oma vastuunsa ympäristön tilasta. Kauppakeskuksen asiakkaat voivat viedä esimerkiksi pientä SER-romua kierrätyspisteelle, jossa on kymmenen muutakin keräysastiaa. Cityconin tavoitteena on nostaa jätteiden kierrätysaste yli 90 prosenttiin.

 ”Se ei onnistu keltään yksin, vaan työ tehdään yhdessä”, Stenius painottaa.

 iso_omena_16_9_2

L&T ja kauppakeskus Iso Omena

 - Ison Omenan omistaa Citycon, Suomen suurin kauppakeskuskiinteistöjen omistaja

- Noin 230 liikettä ja palvelua, uutena ravintolamaailma

- Arkisin kauppakeskuksessa käy noin 60 000 asiakasta.

- Kauppakeskuksen lisäosa valmistui 2017 ja sieltä pääsee Länsimetron asemalle.

- L&T hoitaa Isossa Omenassa ympäristöpalveluja, joita ovat esimerkiksi jätehuolto, kierrätys ja ympäristökoordinaattorin palvelut. Samaan kokonaisuuteen kuuluu myös teollisuuspalveluita, esimerkiksi sadevesikaivojen ja rasvakaivojen tyhjennys.

Teksti: Anitra Rönkkö
Kuvat: Minna Kurjenluoma

Kauppias kierrättää jätehuollon kustannukset

Lataa Kauppias kierrättää -opas!

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi niin olemme sinuun yhteydessä.