19.12.2017 |

Vankilasta kaivettiin asuinalue

Vankila lähti, maa jäi. Lakkautetun Kakolan vankilan tontilta on kaivettu pois jo 90 000 tonnia pilaantunutta maata. Alueella on meneillään muodonmuutos asuinalueeksi ja turkulaisten kaupunkikeitaaksi.

Kakolassa on viime vuosina kaivettu rytinällä, mutta ei enää pakotunneleita. Entisellä vankila-alueella ja sen ympäristössä ovat möyrineet isot maansiirtokoneet ja kuorma-autot, sillä aluetta valmistellaan asuinkäyttöön.

Perheyritys Verkaranta Kiinteistöt Oy, nykynimeltään Kakola Yhtiöt Oy, osti Kakolan vankilakokonaisuuden heinäkuussa 2015. Tiukan aikataulun mukaisesti tehtävät muutostyöt ovat siinä pisteessä, että ensimmäiset asukkaat muuttavat Länsisellin arvoasuntoihin jo tulevana talvena.

Maansiirtotöitä tarvitaan, koska vankila-alueella on tehty metalli- ja puutöitä, jotka ovat jättäneet maaperään epäpuhtauksia. Muurien ulkopuolisella alueella, minne nousee uudisrakennuksia, kalliot on puhdistettu kokonaan näkyviin ja maa viety käsiteltäväksi. Vankilan sisäpihan kaivamista hankaloitti vanha maanalainen infrastruktuuri, kuten betoniset putkitunnelit.

Maata poistettiin reippaasti, puolesta metristä aina kolmen metrin syvyyteen asti.

kakola-ari-pekka-iltanen.jpg

”Pima-työt eli pilaantuneen maan siirrot aloitettiin joulukuussa 2015, ja ne jatkuivat Länsisellin alueella huhtikuun 2016 loppuun asti. Siirsimme tuon talven aikana puhdistettavaksi yli 55 000 tonnia maata, mikä tarkoittaa noin 1400 rekkalastillista. Talvella työtä oli helpompi tehdä, kun jäätynyt maa pystyi kantamaan kuorma-autot ja kaivinkoneet”, L&T:n projektipäällikkö Heli Teittinen kertoo.

Vuoden 2017 heinäkuussa aloitettujen Lääninvankilan alueen pima-töiden myötä alueelta on poistettu 35 000 tonnia lisää pilaantunutta maata.

Vankilamaa uusiokäyttöön

Lievästi saastunut maa hyödynnettiin sellaisenaan kaatopaikkarakentamisessa Isosuon jätekeskuksessa Raisiossa sekä Topinojan jätekeskuksessa Turussa.

Suurin osa pilaantuneesta maasta kuljetettiin kuitenkin Uuteenkaupunkiin L&T:n omaan materiaalinkäsittelykeskukseen, missä se seulottiin jätejakeista puhtaaksi. Sen jälkeen maa hyödynnettiin kaatopaikkarakentamisessa.

”Seuloimme pois isot kivet, betonit ja tiilet ja murskasimme ne hyödynnettäväksi. Seulonnassa poistettiin myös metalli ja puukappaleet, ja teimme tarvittaessa pitoisuusmittauksia. Kakolan maat hyödynnettiin kaatopaikan rakentamisessa, joten siihen ei tarvinnut käyttää neitseellistä maata. Se on ekologista ja taloudellista”, kertoo L&T:n yksikönpäällikkö Jari Saarinen.

Kakolalla valoisa tulevaisuus

Kakolan kokonaisuus valmistuu pääpiirteissään vuonna 2020, jolloin alueella tulee asumaan ainakin 3 000 asukasta. Alueelle houkutellaan muitakin kaupunkilaisia ja matkailijoita ravintolaan, kahvilaan ja kesäterassille sekä nauttimaan oman panimon ja leipomon tuotteita. Sisäpihalle tulee maan alle myös pieni kylpylä.

”Kakolan suojellut rakennukset ehtivät olla tyhjillään kymmenen vuotta, ja on hienoa, että ne saadaan nyt käyttöön”, Kakola Yhtiöiden projektipäällikkö Valtteri Lähteenmäki sanoo.

Ensimmäinen korjauskohde on ollut Länsiselli.

”Olemme purkaneet Länsisellin väliseiniä, rakentaneet parvekkeita, suurentaneet ikkuna-aukkoja ja poistaneet tietysti kalterit asuntojen ikkunoista”, Lähteenmäki sanoo.

kakola-valtteri-lahteenmaki-heli-teittinen.jpg

Menneisyys kohtaa modernin

Perheyrityksessä on viisi työntekijää. Lähteenmäen appiukolla, Kakola Yhtiöiden hallituksen puheenjohtajalla Olli Ojalalla on selvänä mielessään visio Kakolan tulevaisuudesta.

”Alueelle tulee erikokoisia asuntoja, joista suuri osa on yksiöitä ja kaksioita. Ne sopivat sekä nuorille että jo eläkeikäisille ihmisille.”

Sisäpihalle tulee myös päiväkoti, joten lapsiperheillekin on palveluja. Maanalaisen kylpylän katto on samalla esiintymislava, jonka esityksiä voi kesällä seurata vaikka terassilla istuen.

”Taloyhtiölle tulee pari yhteistä sähköautoa, joita asukkaat voivat käyttää. Kakolanmäki rauhoitetaan kuitenkin liikenteeltä, ja autot ajetaan parkkihalliin. Kaupunki rakentaa rinnehissin eli Fölikulaarin mäelle, joten sinne pääsee nopeasti jokirannasta. Vaikka miljöö on vanha, kaikki tekniikka on uutta”, Ojala kuvailee.

 

Tilaa blogi

 

Teksti: Päivi Brink

Kuvat: Suvi Elo

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Valitse sinua kiinnostavat aiheet.

*Emme luovuta yhteystietoja kolmansille osapuolille.

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Emme luovuta yhteystietoja kolmansille osapuolille.